Taistelu lohen puolesta jatkuu

-->

Onko kalaurheilu kuoleva laji?

Eu päätti, vastoin tutkijoiden kantaa, suuremman kalastuskiintiön puolesta. Ei 54.000 vaan 109.000. Onko peli nyt sitten hävitty?

Ei suinkaan. Tämä oli ensimmäinen askel, ensi vuonna otetaan uusi erä. On syytä vaikuttaa siihen, että Suomi paitsi asettuu kestävän kalastuksen kannalle, myös sitoutuu lobbaamaan sen puolesta. Tällä rintamalla odotamme hallitukselta tekoja.

Paljon muutakin voimme tehdä.

Voimme vaikuttaa siihen, että lohen kalastus alkaa mahdollisimman myöhään, että jokiin ehtisi nousta riittävästi lohta. Ja voimme vaikuttaa siihen, että lohille puhkotaan reikiä patoihin ja raivataan uusia lisääntymisalueita niiden yläpuolelle. Ja siihen, että lohijokien suistoissa tapahtuva kalastus pitää kerta kaikkiaan kieltää.

Ajatellaan nyt vaikka Simojokea, joka on toinen jäljelläolevista lohijoistamme Itämeren puolella, jossa on siis luonnonvarainen lohikanta vielä tallella.

Joki on suunnilleen samankokoinen kuin Ruotsin kuuluisa Mörrum, josta jo avauspäivän saalis saataa olla toistasataa lohta vapavälinein, vaikka kalastusalueella on mittaa vain kymmenen kilometriä. Yksin Mörrumin lupamaksuista saadaan enemmän rahaa kuin koko Ruotsin ammattimaisesta lohenkalastuksesta koko vuonna, vaikka myös Mörrumin lohet kärsivät liikakalastuksesta merialueilla.

Simojoki taas on pelkkä vitsi matkailukohteena, koska sinne nousevat lohet pyydetään rysillä suistoalueella. Yhdestä rysästä saadaan parhaimmillaan yhtä monta lohta kuin vapavälinein pyydetään itse joesta koko kauden aikana. Ihan turha pyörittää matkailuelinkeinoa noilla eväillä.

Tornionjoki voisi kokonsa ja valuma-alueensa luonnontilaisuuden puolesta olla maailman tuottoisin lohijoki. Siihen on matkaa, aika lailla.

Mittakaavaa kuvaa hyvin se, että suomalaisten ammattikalastajien (EU:ssa tuplattu) saaliskiintiö on 28.000 lohta. Ennen pelkästään Kemijoen lohipadot tuottivat tuon määrän kalaa. Täysin kestävästi.

Taistelua pyyntikiintiöiden pienentämiseksi on syytä jatkaa. Siitä on tehtävä kansallinen linjamme.

Vähintään 95% Itämeressä uivista luonnonvaraisista lohista on syntyisin Suomen ja Ruotsin lohijoista. Kuka näistä kaloista kantaa vastuuta jos emme me itse? Ja miksi uhraisimme pääosan lohijokiemme tuotosta puolalaisten, saksalaisten ja tanskalaisten joulupöytiin, kun voisimme yhtä hyvin ylläpitää kukoistavaa kalastusmatkailuelinkeinoa sopusoinnussa luonnon kanssa?

Kalaurheilun ystävät eivät voi antaa periksi.

Project FishRun – hankkeen taustat.

Kymijoen lohikisan tavoitteena on kerätä rahaa käynnissä olevaan EU-hankkeeseen nimeltään Healfish.

Hanke on ollut käynnissä jo jonkun aikaa. Ja ihan hyvin pyörii. Sen puitteissa kunnostetaan Suomenlahteen virtaavia vesiä Suomessa ja Eestissä, tehdään yhteistyötä venäläisten kanssa ja luodaan Suomenlahden alueen virtavesien hoitosuunnitelmaa. Ideana on, että lohikalat ovat tärkeitä indikaattoreita. Jos Itämereen laskevassa joessa on koko vesistön mittainen luonnonvarainen lohikalakanta, kyseinen joki on riittävän hyvässä kunnossa tuodakseen Itämereen puhtaampaa vettä kuin siellä jo on.

Eli: lohikalojen suojelu on siten automaattisesti myös vesistönsuojelua. Ja taimen ja lohi ovat hyviä viestikapuloita. Kun niistä pidetään huolta, myös Itämeren pohjan happikato hellittää ja lapset saavat uida sinilevättömillä rannoilla.

Näin ajattelimme Pro Vantaanjokiyhdistyksessä, kun haimme EU:lta rahaa. Ja näin tietysti ajattelemme edelleen. Tavoitteena on lisäksi ympäristötietoisuuden kasvattaminen. Lohien ja taimenten kautta haluamme lisätä tietoisuutta siitä, että parempi huolenpito vesistöistä ja kaloista on tahdon asia.

Lähtökohdiltaan FishRunin kaltainen hanke toteutettiin Vantaanjoella jo vuosina 2008 ja 2009. Myimme kaloja firmoille, joilla oli jonkinlainen suhde Vantaanjoen vesistöön. Ja hommasimme mediakumppaneita, kuten Helsingin Sanomat ja Nelosen, jotka toivat näkyvyyttä.

Vantaa virtaa keskellä Suomen suurinta talousaluetta, ja samalla Hesarin levikkialuetta. Kalat kävivät kaupaksi niin hyvin, että kertyneillä tuotoilla saatiin EU-hanke pystyyn.

Kymijoki on mahtavampi virta ja sen kalat ovat isompia, mutta Kymenlaakson talousalue on taantuva lilliputti pääkaupunkiseutuun verrattuna eikä Kymen sanomien levikki ihan kilpaile Hesarin kanssa. Kymijoen radiolohiprojektiin piti keksiä jotain muuta. Siksi, monien vaiheiden jälkeen, syntyi maailman ensimmäinen kalaurheilutapahtuma, FishRun.

FishRun viihteellistää vesistönsuojelua - ja tarjoaa aivan uuden tavan yhdistää yrityskansalaisuus ja markkinointi toisiinsa. Mutta alkuperäinen pointti on edelleen ihan sama: vesistöistä ja kalakannoista on pidettävä parempaa huolta.

Etelärannikollamme on edelleen maailman saastunein meri, jonka kalakannat ovat rapakunnossa. Itämereen virtaa aivan liian rehevää vettä koko Suomen etelärannikon mitalta; vesistön tilasta ei todellakaan voi syyttää vain Venäjän viemäreitä ja Puolan maataloutta, kun Suomikin kuuluu Itämeren suursaastuttajiin.

Vaelluskalojen kannalta tilanne pysyy toki huonona, vaikka veden laatu paranisikin. Vaikka voimalaitoksen läpi virtaisi kuinka puhdasta vettä, kalan on paha puskea turbiinista läpi. Siksi tarvitaan lisää entistä paremmin toimivia kalateitä.

Luonnonvaraisilla kalakannoilla on monta erilaista uhkaa, joista myös suuren yleisön on hyvä tietää.

Siksi FishRun. Maailman hyödyllisin penkkiurheilulaji.

Vierasblogi: Emma Kari - Viimeiseen kalaan

Kaikki vaelluskalamme ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Patoamalla kosket ja saastuttamalla jokiemme vedet olemme onnistuneet tuhoamaan lähes kaikki alkuperäiset luonnonlohikantamme. Itämereen laskevissa joissa kanta on jäljellä vain kahdessa joessa.

Eikä kaloilla muutenkaan mene kovin kummoisesti.

EU:n kalakannat ovat maailman huonoimmassa kunnossa. Kolme neljännestä niistä on ylikalastettuja tai romahtamisen partaalla. Kalastuskapasiteetti on aivan liian suuri, kalastuskiintiöt ovat ylimitoitettuja ja sivusaalista nostetaan merestä järjettömiä määriä.

Nyt kalastuskomissaari Maria Damanaki on käynyt taistoon. Tämä sitkeä kreikkalainen yrittää uudistaa koko unionin kalastuspolitiikan. Uudistus epäonnistuu, ellei kalastuskiintiöiden päättämistapaa saada muutettua. Nykyisin kiintiöt päätetään jäsenmaiden välisissä neuvotteluissa sulle-mulle-periaatteella. Tulevaisuudessa kiintiöiden koko on asetettava suoraan luonnontieteellisten suosituksien suuruiseksi.

Suomi on vuodesta toiseen ollut kaivamassa maata kestävän kalastuspolitiikan tavoitteen alta. Olemme toistuvasti jättäneet huomiotta tutkijoiden suositukset. Jos Kansainvälisen merentutkimusneuvoston tutkijat toteavat Itämeren lohikannan kestävän maksimissaan 100 000 lohen kalastuksen, Suomi vaatii aina yli 200 000 lohen kiintiötä, eli kaksi kerta enemmän kuin kanta kestää.

Suomessa kalastusasiat kuuluvat kalojen huonoksi onneksi kokonaan maa- ja metsätalousministeriön alaisuuteen. Maa- ja metsätalousministeri on viimeiset kymmenen vuotta ollut keskustalainen, eikä toimia uhanalaisten kalakantojen pelastamiseksi ole tehty. Kun keskusta jäi viime vuonna oppositioon ja ministeriksi nousi kokoomuslainen Jari Koskinen, moni kalojen ystävä oli toiveikas. Ajateltiin, että nyt alkaisi rationaalisen kalastuspolitiikan aika. Toivottiin padottujen lohijokien avaamista ja lohen kalastuksen rajua leikkaamista.

Kataisen hallitus sitoutuikin ensitöikseen tukemaan komissaari Damanakin tavoitetta kalastuskiintiöiden pienentämisestä. Tämä ei kuitenkaan toteutunut hallituksen ensimmäisessä kiintiöpäätöksessä, mutta tälle vuodelle luvattiin muuta. Nyt Kansainvälisen merentutkimusneuvoston antama suositus Itämeren kalastuskiintiöksi ensi vuodelle on 54 000 lohta. Silti tämän viikon perjantaina ministeri Koskinen esittää hallitukselle Suomen tavoitteeksi yli 100 000 lohen kiintiötä Itämerelle. Hallituksen enemmistö tulee todennäköisesti tukemaan tätä esitystä hallitusohjelmassa tehdyistä lupauksista huolimatta.

Uuden yhteisen kalastuspolitiikan pitäisi astua voimaan ensi vuonna. Jos Itämeren lohen kalastuskiintiöt jälleen tänä vuonna päätetään tuplasti luonnontieteellisiä suosituksia suuremmiksi, näyttää uuden kalastuspolitiikan tulevaisuus synkältä. Ja silloin osasyylliset Euroopan kalakantojen romahtamiseen löytyvät Suomen hallituksesta.

Viimeinen hetki pelastaa Itämeren lohi

--> Lohien kutunousun seuraaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Suomesta Itämereen laskevat joet on padottu aniharvaa poikkeusta lukuunottamatta. Ennen sotia yksin Kemijoesta pyydettiin 200.000 lohta joka vuosi, ja pohjalaisen rengin työsopimuksessa luki, että yhtenä päivänä viikossa on tarjottava muutakin kuin punalihaista kalaa.

Sodan jälkeiset vuodet merkitsivät suurta käännettä. Kemin suu suljettiin 1948, kuten siitä alkaneen 20 vuoden jakson aikana melkein kaikki muutkin joet. Rajajoki Tornio jäi vapaaksi, samoin piskuinen Simojoki. Suomenlahden puolella lohella oli teoreettiset nousumahdollisuudet Vantaaseen ja Langinkosken haaran kautta Kymiin, mutta saasteet olivat tuhonneet kalakannat jo ennen patojen rakentamista.

Itämeren lohi oli sukupuuton partaalla.

Tai se olisi ollut, ellei voimayhtiöitä olisi velvoitettu korvaamaan kalakannoille aiheutettua tuhoa istutuksin. Syntyi aivan uudenlainen kulttuuri: voimalaitosten alapuolelle istutettiin lohen vaelluspoikasia, jotka lähtivät merelle kasvamaan, palatakseen ”terminaalialueille” pyydettäviksi. Lisääntymismahdollisuuttahan istukkailla ei ollut.

Tästä sai alkunsa myös lohen ammattimainen merikalastus. Vuoteen 1948 saakka musertava enemmistö lohesta pyydettiin joista. Niiden sulkeuduttua pyynti siirtyi merelle.

Merikalastus oli taloudellisesti ihan järkevää. Lohen hinta oli korkea, ja koska luonnonkantoja ei juuri ollut, istutettuja lohia kannatti pyytää niin paljon kuin saaliiksi vain saatiin. Näillä mentiin, kunnes muutamassa vuodessa aika moni asia kääntyi päälaelleen.

Markkinoille ilmestyi norjalaista kassilohta, hävyttömän halvalla. Itämeren lohen kilohintaa jouduttiin laskemaan reilusti alle kannattavuusrajan. Pyynti olisi loppunut aikoja sitten, ilman julkisia tukia.

Toinenkin asia tapahtui: istutusten tuotot romahtivat. Syistä kiistellään. Istukkaita vaivaa sairaus, joka heikentää menestysmahdollisuuksia. Itämeren rehevöityminen rokottaa kantoja, vain luonnonvalinnan läpikäyneet selviävät heikentyneissä olosuhteissa.

Ja kolmantena vaikuttavana tekijänä on ravinto. Lohi kasvaa merellä järjetöntä vauhtia jos ruokaa vain on. Mutta sitä ei välttämättä ole riittävästi. Minkin rehuksi pyydetyt silakkakannat ovat ylikalastettuja, ja pienemmät kalat kärsivät yhtä lailla rehevöitymisestä kuin isommatkin. Leväpuurosta on vaikeampi löytää planktonia.

Lohikalojen istutusten tuotto oli erinomainen vielä vuosikymmen, pari sitten. Nyt se on romahtanut. Yhä suurempi osuus Itämeren hupenevasta lohikannasta vapaana syntynyttä, vaikka patoamattomia hyväkuntoisia jokia on koko altaan alueella vain muutama.

Massiivisten istutusten ylläpitämä merikalastuskulttuuri on näin menettänyt pohjansa. Pyynti kohdistuu vuosi vuodelta enemmän luonnonkantoihin. Niiden lisääntymisolosuhteiden kehittyminen taas on aika vaatimatonta.

Tilannetta kuvaa hyvin se, että jos vesiä ohjailtaisiin vähän toisella tavalla Kymijoen voimaloiden läheisyydessä, koko Suomenlahden alueen luonnontuotto voitaisiin kaksinkertaistaa. Jos Kymijoen Koivukoskesta pääsisi paremmin läpi, tuotto voitaisiin nelinkertaistaa. Ja jos Kemijokeen rakennettaisiin muutama kalatie niin, että lohi pääsisi Ounasjokeen, koko itämeren altaan poikastuotto voitaisiin kymmenkertaistaa. Ounasjoessa on lohen lisääntymisalueeksi varsin sopiva Euroopan pisin koski. Mittaa on sellaiset 80 kilometriä.

Aika vähällä voidaa saada aikaiseksi aika paljon. Siksi FishRun. Haluamme viedä sanaa, kasvattaa tietoisuutta ja kertoa, että lohi voidaan pelastaa. Kalateiden rakentaminen ja Itämeren rehevöitymisen pysäyttäminen ovat tahdon asioita.

FishRun tähtää siihen, että sinä tahdot olla tässä työssä mukana. Seuraa kalojen nousua, veikkaa voittajaa ja vie sanaa eteenpäin. Kun sana leviää, päättäjienkin on pakko reagoida.