Viimeinen hetki pelastaa Itämeren lohi

--> Lohien kutunousun seuraaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Suomesta Itämereen laskevat joet on padottu aniharvaa poikkeusta lukuunottamatta. Ennen sotia yksin Kemijoesta pyydettiin 200.000 lohta joka vuosi, ja pohjalaisen rengin työsopimuksessa luki, että yhtenä päivänä viikossa on tarjottava muutakin kuin punalihaista kalaa.

Sodan jälkeiset vuodet merkitsivät suurta käännettä. Kemin suu suljettiin 1948, kuten siitä alkaneen 20 vuoden jakson aikana melkein kaikki muutkin joet. Rajajoki Tornio jäi vapaaksi, samoin piskuinen Simojoki. Suomenlahden puolella lohella oli teoreettiset nousumahdollisuudet Vantaaseen ja Langinkosken haaran kautta Kymiin, mutta saasteet olivat tuhonneet kalakannat jo ennen patojen rakentamista.

Itämeren lohi oli sukupuuton partaalla.

Tai se olisi ollut, ellei voimayhtiöitä olisi velvoitettu korvaamaan kalakannoille aiheutettua tuhoa istutuksin. Syntyi aivan uudenlainen kulttuuri: voimalaitosten alapuolelle istutettiin lohen vaelluspoikasia, jotka lähtivät merelle kasvamaan, palatakseen ”terminaalialueille” pyydettäviksi. Lisääntymismahdollisuuttahan istukkailla ei ollut.

Tästä sai alkunsa myös lohen ammattimainen merikalastus. Vuoteen 1948 saakka musertava enemmistö lohesta pyydettiin joista. Niiden sulkeuduttua pyynti siirtyi merelle.

Merikalastus oli taloudellisesti ihan järkevää. Lohen hinta oli korkea, ja koska luonnonkantoja ei juuri ollut, istutettuja lohia kannatti pyytää niin paljon kuin saaliiksi vain saatiin. Näillä mentiin, kunnes muutamassa vuodessa aika moni asia kääntyi päälaelleen.

Markkinoille ilmestyi norjalaista kassilohta, hävyttömän halvalla. Itämeren lohen kilohintaa jouduttiin laskemaan reilusti alle kannattavuusrajan. Pyynti olisi loppunut aikoja sitten, ilman julkisia tukia.

Toinenkin asia tapahtui: istutusten tuotot romahtivat. Syistä kiistellään. Istukkaita vaivaa sairaus, joka heikentää menestysmahdollisuuksia. Itämeren rehevöityminen rokottaa kantoja, vain luonnonvalinnan läpikäyneet selviävät heikentyneissä olosuhteissa.

Ja kolmantena vaikuttavana tekijänä on ravinto. Lohi kasvaa merellä järjetöntä vauhtia jos ruokaa vain on. Mutta sitä ei välttämättä ole riittävästi. Minkin rehuksi pyydetyt silakkakannat ovat ylikalastettuja, ja pienemmät kalat kärsivät yhtä lailla rehevöitymisestä kuin isommatkin. Leväpuurosta on vaikeampi löytää planktonia.

Lohikalojen istutusten tuotto oli erinomainen vielä vuosikymmen, pari sitten. Nyt se on romahtanut. Yhä suurempi osuus Itämeren hupenevasta lohikannasta vapaana syntynyttä, vaikka patoamattomia hyväkuntoisia jokia on koko altaan alueella vain muutama.

Massiivisten istutusten ylläpitämä merikalastuskulttuuri on näin menettänyt pohjansa. Pyynti kohdistuu vuosi vuodelta enemmän luonnonkantoihin. Niiden lisääntymisolosuhteiden kehittyminen taas on aika vaatimatonta.

Tilannetta kuvaa hyvin se, että jos vesiä ohjailtaisiin vähän toisella tavalla Kymijoen voimaloiden läheisyydessä, koko Suomenlahden alueen luonnontuotto voitaisiin kaksinkertaistaa. Jos Kymijoen Koivukoskesta pääsisi paremmin läpi, tuotto voitaisiin nelinkertaistaa. Ja jos Kemijokeen rakennettaisiin muutama kalatie niin, että lohi pääsisi Ounasjokeen, koko itämeren altaan poikastuotto voitaisiin kymmenkertaistaa. Ounasjoessa on lohen lisääntymisalueeksi varsin sopiva Euroopan pisin koski. Mittaa on sellaiset 80 kilometriä.

Aika vähällä voidaa saada aikaiseksi aika paljon. Siksi FishRun. Haluamme viedä sanaa, kasvattaa tietoisuutta ja kertoa, että lohi voidaan pelastaa. Kalateiden rakentaminen ja Itämeren rehevöitymisen pysäyttäminen ovat tahdon asioita.

FishRun tähtää siihen, että sinä tahdot olla tässä työssä mukana. Seuraa kalojen nousua, veikkaa voittajaa ja vie sanaa eteenpäin. Kun sana leviää, päättäjienkin on pakko reagoida.